Kehityskeskustelut – masentava rituaali vai tilaisuus kehittää työskentelyä mielekkäämmäksi?

Kehityskeskustelut - masentava rituaali vai tilaisuus kehittää työskentelyä mielekkäämmäksi?

Teksti: Tapio Saarinen | Kuva: kuvituskuva

Kehityskeskustelut on kehitetty ihan fiksuista lähtökohdista, pitämään huolta siitä, että tehty työ palvelee sekä työntekijän, että työnantajan tarpeita. Parhaimmillaan näin toki onkin, mutta tähän pääseminen ei ole lainkaan triviaalia. Vaikka pomolla olisi paljonkin henkilöston johtamisen osaamista ja hän olisi aidosti kiinnostunut siitä, kuinka alaisen on mahdollista kukoistaa työssään, asettaa kehityskeskustelu tilanteena haasteita:

Aika on usein lyhyehkö ja tilanne voidaan kokea puolin ja toisin paineisena. Fokus tuppaa olemaan siinä, mitä työntekijä on saanut aikaiseksi ja mitä hänen pitäisi tehdä. Ellei työntekijä ole vielä löytänyt täysin omaa paikkaansa, ja/tai kykene selittämään oman työpanoksensa merkitystä koko organisaation menestykselle ymmärrettävin ulkoisin mittarein, saattaa kehityskeskusteluun marssimisessa olla tuomiopäivän tuntua.

Vähemmälle huomiolle kehityskeskusteluissa helposti jäävät sisäiset motivaatiotekijät, esimerkiksi se mikä työntekijää todella kiinnostaa, mitä vahvuuksia hänellä on, ja kuinka ne saataisiin parhaiten käyttöön. Tämäkin puoli olisi kuitenkin erittäin tärkeä huomioida, koska se liittyy vahvasti työntekijän omaan haluun ja kykyyn kehittyä tekemisessään, sekä työnteon koettuun mielekkyyteen ja työn imuun. Nämä heijastelevat paitsi työsuoritteissa, myös esimerkiksi työntekijöiden vaihtuvuudessa ja sairaspoissaoloissa – kaikki asioita, joilla on myös iso rahallinen merkitys yritykselle. Työssä viihtymisen kannalta on tärkeää, että riittävän suuri osa työtehtävistä on sellaisia, joita tekee mielellään.

Valmistautuminen kehityskeskusteluun on keskeisessä asemassa ja sitä voi valmennuksen avulla tehostaa ja helpottaa. Valmentajan kanssa on paljon helpompi keskustella asioista, jotka vasta ovat itsellekin kirkastumassa, oraalla olevista ideoista, uusista asioista, joiden onnistumisesta ei ole mitään takeita, mutta joilla voisi olla huomattava merkitys työn mielekkyyden kokemukselle. Esihenkilön kanssa tällaisia asioita ei ole helppo hapuilla: ”se pitää mua ihan hörhönä, jos mä nyt jotain tällaista menen mutisemaan, enkä mä oikeastaan edes itsekään tiedä, mistä mä oikein puhun.”

Epämääräisempienkin ajatusten mutavellistä voi kuitenkin nousta ihan timanttisia ideoita, kunhan niiden nousulle tarjotaan edellytykset. Niin oraat maassa, kuin ihmistaimetkin kasvunsa alussa ovat hentoja ja tarvitsevat huolenpitoa kasvaakseen elinvoimaisiksi. Vastaavasti ideoiden kasvattamisessa valmentaja osaa auttaa oraiden kastelua ja ruokkimista, suojaamista ja esille saamista ajatusten rikkaruohojen seasta, jotta ne voivat vahvistua ja kukoistaa.

Myös kuormittavista tehtävistä puhuminen voi olla osalle tunnollisista työntekijöistä hankalaa. ”Tää nyt vaan kuuluu mulle ja mun pitää tää hoitaa”. Tämä on sitä rutiinien inertiaa, josta case sittisontiaiset kanssakin puhuttiin. Osa kuormittavasta tekemisestä on varmasti sellaista, että se kannattaa jatkossakin hoitaa. Meillä kaikilla on varmasti omat hommamme josta emme ole niin kovin innoissamme, mutta jotka teemme, koska tiedämme niiden olevan tärkeitä.

Tällaisiakin asioita voi silti miettiä siitä vinkkelistä, miten niiden hoitaminen onnistuisi mahdollisimman vähän kuormittavasti. Löytyykö tehtäviin sellaista näkökulmaa, joka helpottaisi niiden tekemistä? Olisiko tekotapaan mahdollista tehdä jotain muutoksia? Tarvitaanko johonkin kohtaan jeesiä, ja kuka olisi paras partneri auttamaan? Vai löytyisikö ryhmästä joku, joka rakastaisi juuri näitä hommia, jotka minua tuskastuttavat?

Asia erikseen ovat vielä ne suorastaan myrkylliset tehtävät tai tekemisen tavat, jotka vain kuluttavat resursseja, eivätkä – ainakaan enää – tuota mitään hyödyllistä. Niitä saatetaan tehdä silkan inertian vuoksi, ”näinhän on aina tehty, ja näin kuuluukin tehdä”. Tällaisten energiasyöppöjen tunnistaminen ja kitkeminen on erittäin tärkeää, ja sitä on hyvä tehdä säännöllisesti.

Kehityskeskusteluihin valmistautuminen yhdessä valmentajan kanssa lisää onnistumisen todennäköisyyttä kasvattamalla selkeyttä ja varmuutta, jolloin varsinaisessa kehityskesteluissa päästään syvemmälle ja pidemmälle niihin asioihin, jotka pitävät työnteon mielekkäänä ja tuloksekkaana.